Vinhan Aromi
KTK-II, VSN Champion
23. tammikuuta 2016 - 26. kesäkuuta 2019
Perustiedot
|
|
Historia ja luonnekuvaus
Koska minäkin haluan ratsastaa. Tarviiko sitä muita perusteluja? Mamma on kyllä ihana hevonen, siitä ei pääse mihinkään, mutta tavoitteelliseen urheiluun siitä ei ikimaailmassa ole. Mamma on kuitenkin sen verran selväpäinen otus, että siitä halusin ehdottomasti itselleni varsan. Isäori piti vain valikoida huolella, jotta varsasta ei tulisi ihan yhtä tervaetanaa kuin emästään. Upea isä tälle löytyikin. Toiveissa oli tammavarsa käytännön vuoksi, mutta tietenkin ulos tupsahti ponteva orivarsa.
Vaan olikohan sittenkään ihan viisasta pistää yhteen kahta johtohahmoa? Ken tietää, välillä tuntuu, että ei totta tosiaan ollut fiksu veto. Haisu näyttää päälle päin varsin kultaiselta velikullalta, mutta se ei voi sietää kukkoilevia pojankoltiaisia nenänsä edessä. Tai edes vanhempia oman arvonsa tuntevia herrasmiehiä. Onneksi Haisu harvemmin on pahansisuisella tuulella, eikä se ole pistämässä vastaantulevia oreja samantein kilon kappaleiksi - sitä on vain turha yrittää horjuttaa alas kukkulaltaan.
Vaan olikohan sittenkään ihan viisasta pistää yhteen kahta johtohahmoa? Ken tietää, välillä tuntuu, että ei totta tosiaan ollut fiksu veto. Haisu näyttää päälle päin varsin kultaiselta velikullalta, mutta se ei voi sietää kukkoilevia pojankoltiaisia nenänsä edessä. Tai edes vanhempia oman arvonsa tuntevia herrasmiehiä. Onneksi Haisu harvemmin on pahansisuisella tuulella, eikä se ole pistämässä vastaantulevia oreja samantein kilon kappaleiksi - sitä on vain turha yrittää horjuttaa alas kukkulaltaan.
Sukutaulu ja jälkeläiset
Isälinja: Harmori
Emälinja: Aronia
Emälinja: Aronia
|
|
jälkeläinen |
emä |
saavutukset |
o. Vappulan Aromi (s. 23.12.16 - rt 158cm) |
Eelin Malla |
KTK-III, KV-II |
t. Wallan Muriel (s. 20.02.17 - trn 152cm) |
Hattaravillan Myrtti |
SV-II, KV-III |
Suomenhevoskantakirjan tammikuun 2017 kantakirjatilaisuus:
R-suunta, 19 + 19 + 19 + 17 = 74p. KTK-II
VSN Champion -arvonimi myönnetty 16.4.2017
R-suunta, 19 + 19 + 19 + 17 = 74p. KTK-II
VSN Champion -arvonimi myönnetty 16.4.2017
31.01.2017 NJ: Kuuramaan hevostalli - irtoSERT (päätuomari: Sorel)
08.08.2016 VSN: Március - CH (4-4,5-4-4-4-4-4-4-3,5-3,5=39,5p) - 20p.
30.09.2016 VSN: Hattuvaara - RCH (4-4½-4-4-4-4-4-4-3½-3½=39,5p) - 10p.
31.01.2017 VSN: Huvitutti - RCH (4-4½-4-4-4-4-4-4-3½-3½=39,5p) - 10p.
03.02.2017 VSN: Cadogan Ponies - RCH (4-4½-4-4-4-4-4-4-3½-3½=39,5p) - 10p.
20.03.2017 VSN: Turmeltaja - RCH (4-4½-4-4-4-4-4-4-3½-3½=39,5p) - 10p.
15.01.2017 Suomenhevosten rotunäyttely: VSR - II-palkinto
13.06.2016 Match Show: tuom. Aaria01733 - SIN2
18.07.2016 Match Show: Eelinniemi - PUN3
31.08.2016 Match Show: Adinan ponitila - SIN1
30.09.2016 Match Show: Adinan ponitila - PUN1 BIS1
08.08.2016 VSN: Március - CH (4-4,5-4-4-4-4-4-4-3,5-3,5=39,5p) - 20p.
30.09.2016 VSN: Hattuvaara - RCH (4-4½-4-4-4-4-4-4-3½-3½=39,5p) - 10p.
31.01.2017 VSN: Huvitutti - RCH (4-4½-4-4-4-4-4-4-3½-3½=39,5p) - 10p.
03.02.2017 VSN: Cadogan Ponies - RCH (4-4½-4-4-4-4-4-4-3½-3½=39,5p) - 10p.
20.03.2017 VSN: Turmeltaja - RCH (4-4½-4-4-4-4-4-4-3½-3½=39,5p) - 10p.
15.01.2017 Suomenhevosten rotunäyttely: VSR - II-palkinto
13.06.2016 Match Show: tuom. Aaria01733 - SIN2
18.07.2016 Match Show: Eelinniemi - PUN3
31.08.2016 Match Show: Adinan ponitila - SIN1
30.09.2016 Match Show: Adinan ponitila - PUN1 BIS1
KRJ:n alaiset kilpailut - sijoituksia 44, joista voittoja 6
08.10.2016 - KRJ - Vaativa B - Rappadan - 4/40
14.10.2016 - KRJ - Vaativa B - Kisakeskus Overload - 3/30 14.10.2016 - KRJ - Vaativa B - Kisakeskus Overload - 5/30 17.10.2016 - KRJ - Vaativa B - Kisakeskus Overload - 5/30 17.10.2016 - KRJ - Vaativa B - Kisakeskus Overload - 4/30 11.12.2017 - KRJ - Vaativa B - Teilikorpi - 5/40 13.01.2017 - KRJ - Va B - Kievarinkujan suomenhevoset - 6/50 15.01.2017 - KRJ - Vaativa B - Fiktio - 1/40 16.01.2017 - KRJ - Vaativa B - Fiktio - 4/40 17.01.2017 - KRJ - Vaativa B - Fiktio - 4/40 20.01.2017 - KRJ - Vaativa B - Fiktio - 2/40 13.02.2017 - KRJ - Vaativa B - Romilly - 3/52 11.03.2017 - KRJ - Vaativa B - Wolf Sporthorses - 3/30 12.03.2017 - KRJ - Vaativa B - Wolf Sporthorses - 2/30 13.03.2017 - KRJ - Vaativa B - Kilpailukeskus Stewart - 1/71 18.03.2017 - KRJ - Vaativa B - Wolf Sporthorses - 5/30 19.03.2017 - KRJ - Vaativa B - Wolf Sporthorses - 5/30 21.03.2017 - KRJ - Vaativa B - Fiktio - 4/40 23.03.2017 - KRJ - Vaativa B - Fiktio - 5/40 24.03.2017 - KRJ - Vaativa B - Fiktio - 2/40 31.03.2017 - KRJ-Cup - Vaativa B - Hukkapuro - 20/272 25.06.2017 - KRJ - Vaativa B - Fiktio - 5/40 |
28.06.2017 - KRJ - Vaativa B - Fiktio - 3/40
11.08.2017 - KRJ - Vaativa B - Mörkövaara - 1/30 11.08.2017 - KRJ - Vaativa B - Mörkövaara - 3/30 16.08.2017 - KRJ - Vaativa B - Mörkövaara - 3/30 17.08.2017 - KRJ - Vaativa B - Mörkövaara - 2/30 19.08.2017 - KRJ - Vaativa B - Mörkövaara - 3/30 20.08.2017 - KRJ - Vaativa B - Mörkövaara - 1/30 25.08.2017 - KRJ - Vaativa B - Mörkövaara - 5/30 30.08.2017 - KRJ - Vaativa B - Ros Cirein - 4/30 21.11.2017 - KRJ - Vaativa B - Duán Stable - 4/30 22.11.2017 - KRJ - Vaativa B - Duán Stable - 3/30 23.11.2017 - KRJ - Vaativa B - Duán Stable - 4/30 27.11.2017 - KRJ - Vaativa B - Duán Stable - 1/30 13.12.2017 - KRJ - Vaativa B - Duán Stable - 3/30 28.04.2018 - KRJ - Vaativa B - Ruuvalli - 2/30 01.05.2018 - KRJ - Vaativa B - Ruuvalli - 5/30 02.05.2018 - KRJ - Vaativa B - Ruuvalli - 3/30 05.05.2018 - KRJ - Vaativa B - Ruuvalli - 4/30 13.05.2018 - KRJ - Vaativa B - Oldfinion Dressage - 2/29 14.05.2018 - KRJ - Vaativa B - Oldfinion Dressage - 3/29 16.05.2018 - KRJ - Vaativa B - Oldfinion Dressage - 2/29 25.05.2018 - KRJ - Vaativa B - Oldfinion Dressage - 1/29 |
13. kesäkuuta 2016, päiväkirjamerkintä |
kirjoittanut Elli L.
|
Esitin ensi kertaa pitkiin aikoihin ihan hevoskokoista hevosta näyttelykehässä. Joka vielä sattui olemaan nuori ja vähän turhankin itsevarma Haisu. Harjoituksen ja huvin vuoksi raahasin Haisun ja muutaman muun poninretaleen mätsäreihin. Naama peruslukemilla pitelin Haisua aloillani, vaikka se olisi murkkuikäisen hormonihuuruissa halunnut haastella muita oreja, kun tuomari tuli sitä katselemaan lähempää. Haisun keskittyminen ei ihan meinannut riittää esiintymiseen, mutta toisaalta pörhentely teki siitä varsin ryhdikkään näköisen. Parina Haisulla oli kaunis, voikko suomalainen puoliveriori, joka veti tästä parivaljakosta pidemmän korren eli se palkittiin paremmaksi. Kyseinen kaveri oli vielä koko hevosoriluokan paras, joten erittäin komea kaverihan tuo oli. Haisu palkittiin sinisten kehässä yllätyksellisesti kakkossijalle, ehkäpä tästä oriista tulee vielä esiintyjä jonain päivänä! Tuomari sanoi Haisusta seuraavaa: "Hyväkuntoinen, upea karvapeite ja kaunis pitkä harja! Pälyili hieman epäilevästi muita paikalle saapuneita oreja, ei olisi malttanut olla tuomarin tutkittavana."
18. heinäkuuta 2016, päiväkirjamerkintä |
kirjoittanut Elli L.
|
Toistamiseen pakkasin Haisulin autoon ja suuntasin sen kanssa mätsäreihin, sillä tällaiset ei niin vakavamieliset näyttelyt ovat hyvää harjoitusta tulevia vähän vakavampia näyttelyitä varten. Haisu on tähän mennessä matkustanut aina jonkun kaverin kanssa, joten yksinään traileriin meneminen vähän epäilytti nuorta oria. Onneksi porkkananpalat voittavat kuolemanpelonkin ja Haisu saatiin kyytiin. Kovasti se aluksi metelöi, mutta rauhoittui pian mutustamaan heiniä. Eeliniemen traileriparkissa kävi kuhina ja vieraan äänet ympärillä saivat Haisunkin huutelemaan kopistaan. Se tuli vauhdilla pihalle, hyvä kun allekirjoittanut pysyi perässä ja tuijotteli sieraimet levällään muita hevosia. "Sulla menee kärpäsiä nenään tota menoa", sanoin oriin turpaa rapsutellen. Apukäsiksi mukaan tullut ratsastuksenopettajamme Hanna talutteli pörisevää Haisuliinia sillä aikaa kun minä kävin ilmottautumassa ja ostamassa kahvit ja pullat. Arvatenkin saattaa, että nopealiikkeinen Haisu anasti pullanpuolikkaan kädestäni uppoutuessani ajatuksiini. Haisu osallistui ensimmäiseen suomenhevosoreille tarkoitettuun luokkaan. Haisun pari oli komea, mutta Haisu sai silti punaisen ruusukkeen. Sen kehäkäyttäytymisessä on vieläkin hieman parantamisen varaa, mutta onneksi se vain pälyilee muita oreja, eikä yritä teurastaa niitä. Punaisten kehässä Haisu jo malttoi hieman rentoutua ja seistä ihan kunnolla paikoillaan tuomarin tehdessä valintojaan. Lopulta Haisun päätyi sijalle PUN3, josta olen ylpeä, vaikka punaisten kehässä olikin vain kolme osanottajaa.
6. tammikuuta 2017, päiväkirjamerkintä |
kirjoittanut Elli L.
|
Oi että. En olisi kuuna päivänä uskonut, että romuluisesta Aroniasta saataisiin näin hieno varsa aikaiseksi! Ilmoitin Haisun tammikuun 2017 kantakirjaustilaisuuteen, kun sillä on näyttelyistä takataskussa yksi irtoSERT, joka oikeuttaa osallistumaan kantakirjattavaksi. Show-meininki ei tietenkään unohtunut kotiin, mutta osasi Haisu silti käyttäytyäkin koko tilaisuuden ajan ihan siivosti. Se pääsi kuin pääsikin kantakirjaan ja vieläpä II-palkinnolle! Vau! Olenpa kyllä hieman ylpeä tästä pienestä suuresta herrasmiestohelostani.
Vinhan Aromi on virtuaalihevonen.
Kaikki tekstit ovat Elli L.:n käsialaa, ellei toisin mainita. Ethän kopioi.
Kuva: ransu.kuvat.fi
Kaikki tekstit ovat Elli L.:n käsialaa, ellei toisin mainita. Ethän kopioi.
Kuva: ransu.kuvat.fi